Maapallolla on kerroksellinen rakenne. Sen ylimmän osan, kiinteän kuoren paksuus on keskimäärin 40 km mantereiden alla ja 10 km valtamerten alla. Suomessa maan kuori on poikkeuksellisen paksu (40-60 km). Kuoren alla olevaa plastista kerrosta kutsutaan vaipaksi, se ulottuu ytimen ulkoreunalle asti n. 2890 km syvyyteen. Maapallon keskipisteeseen, n. 6378 km syvyydelle ulottuva ydin koostuu nestemäisestä ulkoytimestä ja kiinteästä sisäytimestä.

Kuolan niemimaalle tehty maailman syvin kairanreikä on vain n. 12 km pituinen, mikä on alle 0,2%  matkasta Maan keskipisteeseen. Maapallon sisäosia voidaan tutkia vain epäsuorasti ja nimenomaan geofysikaalisilla tutkimus-menetelmillä, joista tärkeimpiä ovat:

1. maanjäristysten (ja keinotekoisten räjäytysten) aiheuttamien paineaaltojen aiheuttaman liikkeen (tärähtelyjen) rekisteröimiseen perustuvat seismiset menetelmät,

2. sähkömagneettiseen induktioon ja kivilajien sähkönjohtavuuseroihin perustuva magnetotelluurinen menetelmä.

3. kivilajien tiheyserojen aiheuttamien painovoiman muutosten mittaamiseen perustuvat gravimetriset menetelmät,

4. kivien magnetoituman erojen aiheuttamien Maan magneettikentän muutosten mittaamiseen perustuvat magneettiset menetelmät.

Oulun yliopistossa kuoren rakennetta tutkitaan aktiivisesti sähkömagneettisten ja seismisten menetelmien avulla geofysiikan osaston ja Sodankylän geofysiikan observatorion toimesta. Oulussa painovoima- ja magneettisia menetelmiä käytetään lähinnä sovelletun geofysiikan ongelmien selvittämisessä.

Linkit: sovellettu geofysiikka | sanasto | projektit | wikipedia

M.P.