ALKULAUSE

Tämän oppaan kirjoittamisen lähtökohtana oli opiskelijoilta saatu palaute, jossa toivottiin geofysiikan opinnäytetöiden laatijoille selkeitä ohjeita ja suosituksia. Vaikka oppaita tieteelliseen kirjoittamiseen ja opinnäytetöiden laatimiseen löytyy kirjastoista paljon, ovat niiden sisällöt opiskelijoiden mielestä liian kirjavat. Siksi opiskelijat ovat kokeneet "oikeiden" ohjeiden löytämisen hankalaksi. Tämän oppaan laatimisen tarkoituksena on ollut luoda sellainen lyhyt ohjeisto, jonka avulla opiskelijoilla olisi helppoa hahmottaa opinnäytetyön kokonaisrakenne sekä laatia ulkoasullisesti hyvin luettavaa tekstiä. Opas ei kuitenkaan pyri millään muotoa olemaan korkein auktoriteetti, vaan toivomme opinnäytteitään laativien myös lukevan aiheeseen liittyvää muuta kirjallisuutta.

Opas on pyritty laatimaan ulkoasullisesti vastaamaan oppaassa annettuja ohjeita. Kaikilta osin tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä oppaasta puuttuu lähteet ja siihen viittaavat tekstiviitteet. Lähteiden sijasta oppaaseen on laadittu lyhyt luettelo aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta (kappale 7).

Oppaaseen voi tutustua geofysiikan osaston kirjastossa ja tarpeen mukaan opasta tullaan myymään Oulun yliopiston monistuskeskuksen myymälässä. Opas tullaan laittamaan myös geofysiikan osaston WWW (World Wibe Web) -sivuille, josta se on luettavissa verkossa jollakin sopivalla WWW -ohjelmalla (esim. Netscape). Kaikenlaista palautetta ja perusteltua kritiikkiä otamme mielellämme vastaan. Sitä kautta nyt kirjoitettua opasta voidaan parhaiten tulevaisuudessa korjata ja täydentää.

Kiitämme geofysiikan osaston prof. P. Kaikkosta hyvistä neuvoista ja ohjeista. Haluamme kiittää myös opiskelijoita, joiden antama palaute on ollut tärkeää koko oppaan kirjoittamisen ja valmistumisen kannalta. Pienen määrärahan oppaan laatimiseen on myöntänyt Korkeakouluopetuksen kehittämistoimikunta.

Geofysiikan osastolla Oulussa 11.12. 1995
Kaisa Hietala ja Heikki Salmirinne

Internetin käytön yleistyessä myös erilaisten elektronisten julkaisujen käyttö opinnäytetöiden ja tieteellisten julkaisujen lähdemateriaalina on voimakkaasti lisääntynyt viime vuosina. Vastaavasti on lisääntynyt myös elektroniseen julkaisemiseen ja elektronisiin julkaisuihin viittaamisen opaskirjallisuus. Näyttää kuitenkin siltä, että "pilkulleen" täysin yhtenäistä standardia elektronisten julkaisujen suhteen ei ole vielä löytynyt. Näinollen katsottiin aiheelliseksi täydentää ja päivittää tämä opas tältä osin vastaamaan ajan henkeä ja antamaan Oulun yliopiston geotieteiden opiskelijoille yhtenäiset ohjeet helpottamaan ja selkeyttämään opinnäytetöihin, mutta myös muuhun tieteelliseen julkaisemiseen liittyvää kirjoittamista ja erityisesti niin oleellista lähteiden käyttöä. Geotieteiden laitosneuvosto valtuutti tätä täydennystyötä tekemään allekirjoittaneen, joka toimi tukihenkilönä jo viitisen vuotta sitten, kun Kaisa Hietala ja Heikki Salmirinne ansiokkasti laativat ja työstivät alkuperäistä opasta. Elektronisia julkaisuja koskevat lisäykset olen tehnyt kappaleisiin 4.5 Tekstiviitteet ja 4.6 Lähteiden laatiminen. Myös muuta lähdemateriaalia koskevia täydennyksiä olen lisännyt kappaleisiin 4.5 ja 4.6. Pieniä korjauksia ja lisäyksiä olen tehnyt myös muualle tekstiin ja uudet käyttämäni lähteet olen lisännyt kirjallisuusluetteloon.

Geofysiikan osastolla 27.4.2001
Pertti Kaikkonen

SISÄLTÖ

1. JOHDANTO

2. TUTKIELMAN PROSESSISTA

3. TUTKIELMAN RAKENNE

3.1 Kannet ja tutkielman nimi

3.2 Tiivistelmä

3.3 Alkulause

3.4 Sisältö

3.5 Symboliluettelo

3.6 Johdanto

3.7 Teoria, aineisto ja menetelmät

3.8 Tulokset ja niiden tarkastelu

3.9 Johtopäätökset

3.10 Yhteenveto

3.11 Lähteet

3.12 Liitteet

4. KÄYTÄNNÖN OHJEITA KIRJOITTAJILLE

4.1 Marginaalit

4.2 Kirjasintyypit ja riviväli

4.3 Kuvat, valokuvat ja taulukot

4.4 Kaavat

4.5 Tekstiviitteet

4.6 Lähteiden laatiminen

5. TUTKIELMAN ARVOSTELU

6. MUITA OHJEITA

6.1 Sidontakappaleiden ja tiivistelmien määrä

7. KIRJALLISUUTTA

1. JOHDANTO

Yliopistossa opiskelijoille annetaan jo perustutkinnossa yleiskuva tieteellisen toiminnan perusteista, teorioista, tutkimusmenetelmistä ja -tuloksista. Opetuksen eräänä tärkeänä tavoitteena on antaa opiskelijoille valmius itsenäiseen tieteellisen tiedon hankkimiseen ja tulosten raportoimiseen. Tämän vuoksi tutkinnon loppuvaiheen syventävien opintojen tulisi olla tutkimusluonteista ongelmakeskeistä opiskelua. Tähan tavoitteeseen liittyvät pro gradu - ja LuK-tutkielmat sekä myös kursseihin usein liittyvät itsenäistä työskentelyä vaativat harjoitustyöt ja aineet.

LuK-tutkielman (laajuus 5 ov) kirjoittavat ne opiskelijat, jotka haluavat suorittaa alempana korkeakoulututkintona luonnontieteen kanditaatin tutkinnon (120 ov). Tutkielman tavoitteena on opastaa opiskelija tieteellisen kirjallisuuden (lähdeaineiston) käyttöön sekä tieteelliseen kirjoittamiseen. Tämä toteutetaan perehtymällä syvällisemmin johonkin oppiaineen osa-alueeseen.

Filosofian maisterin tutkinnon (160 ov) syventäviin opintoihin liittyy pro gradu -tutkielma (laajuus 20 ov), joka laaditaan tieteenalalla, jolla on mahdollisuus saavuttaa jatko-opintokelpoisuus. Pro gradu -tutkielmassa opiskelijan tulee osoittaa valmiutta tieteelliseen ajattelutapaan; tutkimusongelman asettamiseen, tutkimusmenetelmien valintaan ja hallintaan sekä ongelman ratkaisemiseen. Lisäksi opiskelijan on osoitettava perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin liityvään kirjallisuuteen sekä valmiutta tieteelliseen viestintään. Paitsi kirjallisesti pro gradussa, tieteellisen viestinnän suullista kykyä osoitetaan ja harjoitellaan myös gradu-seminaarissa.

Tieteellisen tekstin tuottaminen ei ole ongelmatonta ja usein peruskoulussa sekä lukiossa opittua persoonallista kirjoitustyyliä ei täysin voi hyödyntää. Oikean kirjoitustyylin löytäminen ei kuitenkaan ole ainoa vaatimus tieteelliselle tekstille vaan joukko vakiintuneita esitystapoja tulee myöskin hallita. Ongelmien viidakossa onkin hyvä tutustua tämän oppaan esittämiin tutkielman rakenteen ja käytännön kirjoittamisen ohjeisiin ja suosituksiin.

2. TUTKIELMAN PROSESSISTA

Ajatus pro gradu- tai LuK-tutkielman kirjoittamisesta tulisi syntyä jo ennen varsinaisten kurssien päättymistä. Opiskelijalle olisi hyväksi kehittää ajatusta tulevasta kirjallisesta työstä sekä siihen vaadittavasta työpanoksesta. Kiireisellä aikataululla tehty tutkielma aiheuttaa yleisimmin raastavaa stressiä ja ajanpuutteesta johtuvia puutteita ja virheitä. Niinollen onkin hyvä varata jo etukäteen runsaasti aikaa jokaiselle tutkielman vaiheelle ja pyrkiä suunnittelemaan aikataulu jo hyvissä ajoin valmiiksi.

Usein opiskelijoiden ongelmana on löytää tutkielmalleen kiinnostava aihe. Se ei kuitenkaan ole syy lykätä tukielman aloittamista tulevaisuuteen, vaan opiskelijan on tarmokkaasti etsittävä mahdollisia aihepiirejä. Aihe-ehdotuksia voi kysellä osaston opettajilta, professoreilta ja tutkijoilta sekä saada lisää ideoita osallistumalla aktiivisesti seminaareihin ja vierailevien luennoitsijoiden tilaisuuksiin. Myös kirjasto voi tarjota tietoa viimeaikaisesta tutkimuksesta ja herättää ajatuksia mahdollisista aiheista. Yliopiston ulkopuoleltakaan ei aiheiden etsintä ole kiellettyä: yhtiöt ja erilaiset yhteisöt tarjoavat tutkielmiksi sopivia aiheita tai tutkimusmateriaalia. Usein onkin luontevaa jatkaa esim. kesätyöpaikassa tutkielman tekoa ja näin synnyttää tarpeellisia siteitä yliopiston ja ulkomaailman välille. Yliopiston ulkopuolisiin aiheisiin tulee kuitenkin suhtautua kriittisyydellä ja ennen työn aloittamista on varmistettava, etteivät ulkopuolisten vaatimukset ja tutkielmalle yliopistomaailmassa asetetut vaatimukset ole ristiriidassa. Tästä saa varmuuden keskustelemalla tarjotusta aiheesta aina myös oppiaineen professorien kanssa.

Aiheen valintaa tulee pohtia kriittisesti ja kauaskantoisesti, sillä aluksi hyvältä tuntunut aihe voi muuttua mahdottomaksi toteuttaa jos esim. aineistoa tutkielman tuottamiseen ei ole. Aihetta valittaessa on hyvä miettia seuraavia kohtia: 1) onko ongelma järkevä ja löytyykö siihen vaadittavaa aineistoa, 2) onko työaika arvioitavissa ja onko se kohtuullinen (HUOM ! tutkielma ei ole väitöskirja), 3) löytyykö aiheen tuntevia ohjaajia, jotka suostuvat neuvomaan sekä 4) palveleeko aihe tulevaisuudensuunnitelmia ja pystytkö käyttämään hyödyksi henkilökohtaiset taitosi parhaiten juuri tämän aiheen piirissä.

Kun tutkielman aihe on valittu ja sen potentiaalisuus huolellisesti tutkittu osaston professorin tai apulaisprofessorin kanssa, on tutkielmasi ohjaaja(t) löydettävä. Usein ohjaajaksi tarjoutuu aihetta esitellyt henkilö, mutta on myös tarpeen vaatiessa osattava etsiä ohjaajaa itse. Ohjaajaksi soveltuu sekä yliopiston opettajakuntaan tai yliopiston ulkopuoliseen sektoriin lukeutuva asiantuntija, joka voi auttaa ja neuvoa tutkielman tekijää työn eri vaiheissa. Valtiovarainministeriön suosituksen mukaisesti ohjaajan vastuu on tutkielman arvioitavuuden varmistaminen, mutta usein ohjaajan osuus työn kulussa ei ole näin selkeä. Ohjaajan kanssa tulisi keskustella selkeästi pelisäännöistä, molemminpuolisen roolijaon nimissä. On väärin olettaa ohjaajan tietävän tutkielman tekijän päämäärät ja päinvastoin. Avoin ja rakentava keskustelu antaa hyvän pohjan ohjaustyölle, eikä vaikeuta tutkielman valmistumiseen liittyvää prosessia epäselvyyksien uhatessa.

Ohjaajia voi olla 1-2, riippuen tutkielman vaatimuksista. Jos tutkielma edustaa hyvin soveltavaa aluetta on suositeltavaa pyytää ohjausta sekä teoreettisesta osuudesta, että soveltavasta osuudesta. Tällöin on kuitenkin syytä rajata molempien ohjaajien toimintakenttä siten, etteivät ohjaajien väliset menetelmä- tai mielipide-eroavaisuudet vaikuta työn edistymiseen.

Kun ohjaajan suostumus ohjaustyöhön on saatu ja aiheesta on hänen kanssaan keskusteltu on syytä kysyä mikä on ohjaajan rooli tutkielmassa? Tutkielman ohjaaminen on monelle yliopiston opettajakuntaan kuuluvalle ylimääräistä työtä ja siihen suhtautuminen vaihtelee. Vastaavasti opiskelijoiden mielipiteet tukielman ohjauksesta ovat varsin kirjavia, koska jokainen ohjaaja ohjaa omalla tyylillänsä. Ohjaaja on kuitenkin sidottu ohjaamaan työtäsi eikä istumaan huoneessaan haamuohjaajana. On kuitenkin muistettava, että tutkielman tekijä on vastuussa myös ohjauksen editymisestä eli ohjaajan lähestymisestä ongelmallisten tilanteiden niin vaatiessa. Tällöin on hyvä muistaa suunnitella ja pohjustaa ongelma perusteellisesti ennen varsinaisia keskusteluja sekä tarpeen vaatiessa myös varattava ohjaajalle aikaa ongelman miettimiseen jo etukäteen.

Ohjaajan tehtävänä ei ole rakentaa tutkielman tekijälle tutkimustehtävää vaan vasta tutkimussuunnitelmaa, lähinnä menetelmiä ja työsuunnittelua tehtäessä tuleekin ohjaajan osallistua keskusteluun. Myös aineiston hankinnassa on ohjaajan neuvot tarpeellisia ja pelastavat tutkielman tekijän uppoamiselta paisuvan kirjapinon keskelle. Ohjaajan tulisi myös kannustaa tutkielman tekijää kirjoitusprosessissa ja varmistaa, ettei tulosten tai analyysin ulkopuolelle ole jäänyt olleellisen tärkeätä tietoa.

Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä. Aiheen ja ohjaajien valinta on vain ensimmäinen askel tutkielmasi syntymiselle, mutta silti huomattavan tärkeä sellainen tutkielman onnistumisen kannalta. Tukielman eri vaiheisiin tulisi varata riittävästi aikaa. Tutkimustehtävän ja tutkimussuunnitelman huolellinen asettelu ja työsuunnitelman teko takaavat selkeän työprosessin syntymisen. Tutkimusaineiston analyysi vaatii huomattavasti aikaa ja siitä saatavat tulokset ovat tutkielman tärkeimpiä tuloksia, joten niiden muodostamiseen on syytä suhtautua huolellisesti. Itse kirjoittamisprosessi tapaa usein jäädä alkuinnostuksen keskellä tutkimusanalyysin varjoon, mutta on syytä muistaa, että kaikki tehty työ tulee siirtää myös paperille.

Kirjoittamisen aloittaminen voi olla raskasta monen vuoden tekstin pänttäämisen jälkeen. Sanoja ei tule mieleen, sisältö on hämärä ja lauseet töksähtelevät. On kuitenkin vain yksi keino selvitä kirjoittamisen alkutaipaleen ongelmista ja se on helppo: kirjoita !, kirjoita ! kirjoita !. Aluksi ei ole tärkeintä tuoda paperille syvällisimpiä tutkielman tuloksia vaan kirjoittamisesta olisi hyvä tulla tutkimusprosessin joka vaiheen kiinteä osa. Kynnys kirjoittamiseen alenee sitä mukaa kuin tekstiä syntyy ja oma kirjoitustyyli vähitellen löytyy. Jos mahdollisuutta jatkuvaan kirjoittamiseen esim. tietokoneella ei ole, on kynä ja vihko oiva apuväline: sieltä löytää myöhemminkin ylös kirjattuja ideoita ja ajatuksia eikä oman muistin epätäydellisyyteen tarvitse kompastua. Työn ohessa jatkuva kirjoitusprosessi edistää myös asioiden jäsentymistä ja synnyttää tarpeellisia ideoita lopullisen tutkielman esityksestä. Kertaalleen kirjoitettuja asioita voi sittemmin muokata ja jäsennellä parempiin kokonaisuuksiin, tutkimusaineiston analyysin edistyessä.

On melkein sama miten aloitat. Kunhan kirjoitat mieluummin paljon kuin liian vähän. Pyri kirjoittamaan tieteellistä eksaktia tekstiä. Älä runoile liikaa. Tee koko ajan muistiinpanoja lukemistasi asioista ja merkitse ylös myös lähteet, sillä jälkeenpäin on helpompi karsia jo kirjoitettua tekstiä kuin kirjoittaa kokonaan uutta. Pyri jäsentelemään aihettasi, jotta voisit luoda viitekehyksen ja kirjoittaa sisällön heti alkuvaiheessa. Se menee varmasti uusiksi, mutta niin on tarkoituskin. Kyllä se siitä suttaantuu. Sinä opit sittenkin. Kirjoittamisen prosessi on prosessioppimista !

3. TUTKIELMAN RAKENNE

Seuraavissa kappaleissa on esitelty tutkielman perusrakennetta ja siihen liittyviä säännönmukaisuuksia ja suosituksia. Poikkeava käytäntö ei ole kiellettyä tapauksen niin vaatiessa, mutta tulee kuitenkin muistaa, että tutkielma edustaa kirjallista osaamista, jossa jäsentely ja asioiden esittäminen näyttelevät huomattavaa roolia.
 

3.1 Kannet ja tutkielman nimi

Tutkielman nimeä kannattaa muokata kauan. Ensimmäinen työnimi on harvoin lopullinen otsikko. Hyvästä tutkielman tai tutkimusraportin nimestä ilmenee tutkimusongelma. Nimi toimii luokittelun ja luetteloinnin perusteena kirjastoissa ja sitä kautta osoitelappuna aiheesta kiinnostuneille ihmisille, joten sen valinta on tärkeää.

Tutkielman nimen on oltava tutkimuksen sisältöä vastaava, parhaimmillaan lyhyt, ytimekäs ja informatiivinen, eikä johda lukijaa harhaan. Avainsanat on esitettävä (jos mahdollista) tärkeysjärjestyksessä.

Tutkielman kansien väri on musta ja siihen on tekstit kirjoitettu isoilla "kultakirjaimilla". Tutkielman kanteen keskelle kirjoitetaan tutkielman nimi ja oikeaan alareunaan merkitään tutkielman tekijän nimi. Kansien päätyyn tulee ylös sopivalle korkeudelle tekijän nimi ja alas vuosiluku. Kannen tekstien sijoittelusta on LuTK antanut tarkat ohjeet, ja on hyvin yleistä, että sidontatyötä tekevät kirjasitomot automaattisesti käyttävät näitä mittoja helpottaen tutkielman tekijää kansien laadinnassa.

Ensimmäiseksi sivuksi tulee ns. nimiölehti, johon tulevat tutkielman nimi sekä tunnistetiedot keskitettyinä kuvan 1 tapaan.
 
 

3.2 Tiivistelmä

Tiivistelmä (eng. abstract) kirjoitetaan yleensä viimeiseksi. Se on tutkielman tärkein osa ja siksi sen kirjoittamiseen tulisi varata riittävästi aikaa. Tiivistelmä kirjoitetaan omalle sivulleen ennen sisältöä. Tiivistelmän voi laatia myös valmiille lomakkeelle, joita saa tiedekunnan kansliasta tai jonka pohja löytyy geofysiikan osaston tietokoneelta. Tiivistelmän alkuun merkitään tekijä, otsikko, tiedekunta/laitos/oppiaine, työn laji (pro gradu/LuK-tutkielma), päivämäärä ja sivumäärä.

Tiivistelmä on selkeä ja tiivis esitys tutkielman sisällöstä. Siinä esitellään työn tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset. Se ei saa sisältää sellaista mitä varsinaisessa tutkielmassa ei ole. Siinä ei verrata tuloksia aikaisempiin tuloksiin eikä viitata kuviin, taulukoihin tai muihin julkaisuihin. Informatiivisesti kirjoitettu tiivitelmä, jossa kerrotaan mitä on tutkittu, miten on tutkittu ja mitkä ovat tutkimustulokset sopii hyvin luonnontieteellisten tutkielmien ja raporttien tiivistelmäksi. Tiivistelmän suositeltava pituus on 250 sanaa (maksimi 350 sanaa) ja sen tulisi sopia yhdelle A4-sivulle.
 

3.3 Alkusanat

Alkusanat (esipuhe, alkulause, eng. acknowledgements) tieteellisissä teksteissä asetetaan yleensä ennen sisältöä, vaikka toisenlaistakin käytäntöä esiintyy. Alkusanoissa esitetään kiitokset avustaneille henkilöille ja työyhteisölle, jos varsinaista Kiitokset-lukua ei laadita (Kiitos-luku sijoitetaan tutkielman loppuun ennen lähteitä). Alkusanat voidaan kirjoittaa hieman kertovaan persoonalliseen tyyliin poiketen varsinaisesta opinnäytteen rungosta. Opinnäytteen tekijä(t), ohjaajat ja pääpiirteiltään koko tiedeyhteisö hahmottuu alkusanoissa. Loppuun tulee päiväys ja tekijän (tekijöiden) allekirjoitus nimenselvennyksellä.
 

3.4 Sisältö

Sisällön (eng. contents) paikka on heti alkusanojen jälkeen. Sisältö antaa lukijalle kokonaiskäsityksen siitä mitä tutkielma (tai raportti) sisältää. Siitä käy ilmi kaikki otsikot, väliotsikot ja liitteet sekä niiden sivunumerot. Tutkielman teksti tulee jäsennellä siten, että kolme otsikkotasoa riittää. Tutkielman sisällön suunniteluvaiheessa tasoja voi olla useampiakin, mutta lopullisessa tekstissä ei tasoja saisi olla kahta tai kolmea enempää.

Tieteellisissä teksteissä sivujen numerointitapa on ollut hajanaista. Johdonmukaisin tapa sivunumeroinnissa on ottaa numerointiin mukaan jokainen sivu nimiölehdestä viimeiseen liitesivuun. Ulkonäöllisistä syistä voidaan nimiölehti tai muukin sivu jättää merkitsemättä, mutta numeroinnin ulkopuolelle ei näitäkään sivuja saa jättää. Toinen tapa on numeroida alkuosa (tiivistelmä, alkulause ja sisältö) roomalaisilla numeroilla ja tekstiosa johdannosta eteenpäin arabialaisilla numeroilla. Suositeltu sivunumeroinnin paikka tekstin tullessa sivulle yksipuoleisesti on sivun oikeassa yläreunassa tai kaksipuoleiselle tekstille vuorosivuin vasemmassa tai oikeassa yläreunassa.
 

3.5 Symboliluettelo

Tutkielmassa käytettyjen lyhenteiden, suureiden, ja yksiköiden tunnukset sekä erilaiset termit voidaan selittää ns. symboliluettelossa (eng. symbols), jos niitä on paljon ja ne toistuvat tekstissä usein. Luettelossa esitetään ensin matemaattiset ja muut merkit ja sen jälkeen kirjaintunnukset siten, että kreikkalaiset, latinalaiset ja muut kirjaimet esitetään kukin omana ryhmänään. Mittayksiköissä on käytettävä kansainvälisesti hyväksyttyä SI-järjestelmää. Luettelosta huolimatta symbolit on selitettävä, kun ne esiintyvät tekstissä ensi kerran.
 

3.6 Johdanto

Johdannon (eng. introduction) tavoitteena on johdattaa lukija käsiteltyyn aiheeseen kertomalla mitä tutkitaan, miksi tutkitaan, miten tutkitaan ja miten tutkimus liittyy laajempaan kokonaisuuteen. Johdannossa kerrotaan tutkimuksen yleispiirteet, mutta ei kuvata yksityiskohtaisesti esim. käytettyjä menetelmiä. Johdannon laajuus ja sisältö riippuvat siitä, minkälaisesta tutkimuksesta on kysymys ja mitä esitetään alkusanoissa ja johdantoa seuravissa luvuissa. On kuitenkin suositeltavaa, että johdanto on korkeintaan 1/5 tutkielman koko pituudesta.

Johdannossa annetaan selkeä kuva työn ongelmasta ja sihen liittyvistä aikaisemmista tutkimuksista. Laajaa kirjallisuuskatsausta johdannosta ei saa kuitenkaan tehdä, vaan aikaisemmista tutkimuksista kannattaa valita vain ne jotka parhaiten liittyvät omaa tutkimusongelmaan.
 

3.7 Teoria, aineisto ja menetelmät

Tieteellisissä tutkimuksissa pyritään esittämään aina ongelmanasettelulle luja teoreettinen tausta. Tutkielman kirjoittamisessa tämän teoreettisen viitekehyksen kirjoittaminen on varmasti vaikeimpia tehtäviä, koska opintojen loppuvaiheessa olevalla tutkimustyötä aloittavalla opiskelijalla ei todennäköisesti ole laajaa kokonaiskuvaa tutkimusaiheensa teoreettisista suuntauksista, metodisesta kehityksestä ja tutkimustuloksista. Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen tarkoittaa keskeisesti sitä, että tutkija sijoittaa oman tutkimuksensa oikeaan kohtaan tieteenalansa systematiikassa.

Työn teoria (eng. theory) ja työssä käytetyt menetelmät (eng. methods) selvitetään tarpeellisen yksityiskohtaisesti. Tavanomaisista menetelmistä riittää lyhyt maininta tai viittaus, mutta uudet tai epätavallisemmat menetelmät tulee selostaa tarkemmin. Teoria ja menetelmät on esitettävä siten, että toiset tutkijat ja opiskelijat periaatteessa ymmärtävät työn kulun ja pystyvät toistamaan tutkimuksen.

Tutkielmassa käytetyn aineiston alkuperä esitellään niin hyvin, että toinen tutkija voisi esittelyn perusteella teoriassa hankkia saman materialin. Aineiston riittävyys ja luotettavuus on myös kerrottava.
 

3.8 Tulokset ja niiden tarkastelu

Tässä osassa tutkielmaa esitetään työn tulokset (eng. results) tekstinä, kuvina ja taulukoina. On suositeltavaa esittää tulokset havainnollisesti käyttämällä erilaisia graafisia esityksiä, kuten karttoja ja diagrammeja. Tuloksia voi esittää myös taulukoina vaikkakin suurien taulukoiden käyttöä täytyy välttää, koska ne voivat olla hyvin raskaita luettavia. Laajat taulukot voi sijoittaa myös tutkielman loppuun liitteeksi. Tulosten kirjoittamisessa on tärkeätä käyttää täsmällistä loogista tekstiä sekä välttää hypoteesejä, mielipiteitä ja olettamuksia tuloksissa.

Tulosten tarkastelussa verrataan tekijän tuloksia aikaisempiin tuloksiin, jos niitä on olemassa. Asetettuihin ongelmiin pyritään antamaan vastaukset. Tulosten tarkkuutta ja merkittävyyttä tulee arvioida kriittisesti.
 

3.9 Johtopäätökset

Edellisen kappaleen tulokset esitetään täsmällisesti, selkeästi ja yksiselitteisesti eikä niiden syntyä enää esitetä. Kappaleessa esitetään myös tuloksista seuraavat johtopäätökset (eng. conclusions) sekä annetaan yleisluonteisia suosituksia esimerkiksi mahdollisista jatkotutkimuksista. Johtopäätösten luomisessa on syytä kiinnittää huomattavaa tarkuutta niiden oikeellisuuteen ja asiayhteyteen: liialliset ja perustelemattomat johtopäätökset voivat vaikuttaa negatiivisesti tutkielman yleiskokonaisuuteen. Kuitenkin yleisesti johtopäätökset kappaletta pidetään tutkielman kannalta tärkeänä, sillä siinä opiskelija näyttää kykynsä hyödyntää tutkimaansa tietoa eteenpäin sekä koota tuloksista jämäkkä paketti kuin viimeiseksi vakuudeksi taidoistansa tutkimusaiheen piirissä.

Usein "Johtopäätökset " kannattaa yhdistää seuravaan kappaleeseen "Yhteenveto" ja otsikoida "Yhteenveto ja johtopäätökset"
 

3.10 Yhteenveto

Tutkielman loppuun laaditaan tiivistelmää laajempi yhteenveto (eng. summary). Siinä selostetaan lyhyesti ja selvästi tutkimuksen keskeisin sisältö, tulokset ja niistä tehdyt johtopäätökset. Tekijän on hyvä kirjoittaa työstään kriittisesti ja nähdä sen heikkoudet ja vahvuudet. Usein myös heikkouksien esittäminen on arvokasta tietoa tuleville tutkijoille, eikä suinkaan laske tutkielman tieteellistä laatua. Joskus on tarpeen osoittaa myös menetelmien tai teorioiden virheitä, jos niiden vaikutus tutkielman tuloksiin on nähtävissä.
 

3.11 Lähteet

Lähteet sisältää bibliografiset tiedot tekstissä, kuvatekstissä ja taulukkotekstissä viitattuun kirjallisuuteen. Teoksista esitetään ne tiedot, jotka ovat tarpeellisia julkaisujen löytämiseksi. On tärkeää huomata, että lähteet ei ole kirjallisuusluettelo, vaan siihen merkitään vain ja ainoastaan ne lähteet, joihin tekstissä on viitattu. Ensi sijassa ongelmanasettelu ja teoreettinen viitekehys määräävät sen mihin teoksiin kirjoittaja tekstissään viittaa ja siis myös sen mitä teoksia lähteisiin tulee merkitä. Lähteet-kappaletta ei numeroida.
 

3.12 Liitteet

Tutkielmaan liitteiksi sijoitetaan aineisto, joka ei esimerkiksi sisällön, hankalan koon tai muodon vuoksi kuulu tutkielman runko-osaan, mutta joka täydellisyyden vuoksi on hyvä olla mukana. Tälläistä aineistoa tyypillisesti ovat mm. kartta-aineistot, suuret taulukot ja matemaattiset johdattelut. Liitteet numeroidaan ja merkitään sisältöön.

4. KÄYTÄNNÖN OHJEITA KIRJOITTAJILLE

Tutkielmien ulkoasussa esiintyy huomattavan paljon kirjavuutta. Aiemmin ei osastollamme ole määritelty tarkasti tutkielman ulkoasuun liittyviä yksityiskohtia, mutta tämä opas sisältää kirjoittajalle muutamia ohjeita ja suosituksia tutkielman ulkoasusta.
 

4.1 Marginaalit

Suositeltava tekstin palstaleveys on noin 15 cm, siten että vasen marginaali on noin 3,5 cm, oikea 2,5 cm sekä ylä- ja alamarginaali 2,5 cm (1 inc.). Pienet heitot marginaaleissa eivät aiheuta ongelmia, mutta on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että sivun vasempaan reunaan jää riittävä sitomisvara (vähintään 3 cm). Siten sivu on hyvin luettavissa myös sidonnan jälkeen. Lisäksi tekstin tulee olla tasareunaista.
 

4.2 Kirjasintyypit ja riviväli

Kirjasinlajiksi suositellaan helppolukuista yleiskirjasinta kuten esim. Times (Times New Roman, CG Times), Dutch tai Courier. Kirjasinkoko 12 pistettä ja riviväli 1,25 - 1,5 ovat sopivia normaalitapauksissa. Suositukset otsikoiden kirjasintyypeistä ovat seuraavat:

1. PÄÄOTSIKKO: LIHAVOIDUT SUURAAKKOSET

1.1 1. asteen alaotsikko: lihavoitu normaali teksti

1.1.1 2. asteen alaotsikko: lihavoitu normaali teksti

Tekstissa kappaleet erotetaan toisistaan yhdellä tyhjällä rivivälillä ja ennen alaotsikkoa on kaksi tyhjää riviä. Otsikoiden jälkeen jätetään yksi tyhjä riviväli.
 

4.3 Kuvat, valokuvat ja taulukot

Kuvien ja taulukoiden tehtävänä on havainnollistaa tutkimuksen sisältämää tietoa. Usein graafiset esitykset ja taulukot sisältävät tutkielman olennaisimmat tulokset ymmärrettävässä ja tulkintaa helpottavassa muodossa. Siksi niiden laatimiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Kuvat ja taulukot numeroidaan juoksevasti, kummatkin erikseen. Kuvateksti kirjoitetaan kuvan alapuolelle yhtä pistettä pienemmällä kirjasinkoolla kuin varsinainen teksti, ja kuvatekstin jälkeen jätetään kaksi tyhjää riviväliä. Vastaavasti taulukkoteksti kirjoitetaan taulukon yläpuolelle. Esimerkki taulukon perusrakenteesta on esitetty seuraavalla sivulla taulukko 1:n muodossa.

Taulukko 1. Mitä taulukko kertoo & selitykset merkinnöille.
 

Samoja tuloksia ei pidä esittää sekä taulukoina että kuvina, ellei se ole tulosten havainnollistamisen kannalta olleellista. Niissä esitettyjä tuloksia ei myöskään pidä tekstissä toistaa, vaikka niihin on tekstissä viitattava. Myös tekstiyhteydestään irrotettuina taulukoiden ja kuvien on oltava informatiivisia ja ymmärrettäviä sinänsä. Kuva- ja taulukkotekstien ja kuvaselitysten on siis oltava niin täydellisiä, että lukija ymmärtää kuvan tai taulukon sisällön lukematta varsinaista tekstiä. Kuvan- tai taulukontekijän muistilistassa ovat tärkeitä mm. seuraavat asiat:

• pyri selkeyteen ja suureen tieto/muste -suhteeseen.
• muista karttakuviin mittakaavajana, pohjoisnuoli ja koordinaattimerkinnät (huomioi mittakaavojen muutokset karttoja suurennettaessa tai pienennettäessä)
• esitä suureet ja niiden yksiköt selkeästi (muista SI-yksiköt)
• piirrä alkuperäinen kuva kyllin suurena ja pienennä lopulliseen kokoon
• älä käytä kuvissa liian pieniä symboleita tai liian ohuita viivoja
• suosi kuvien muodostamisessa grafiikka-ohjelmia
• ei kuviin tekstiä ylösalaisin
• ei liikaa informaatiota yhteen kuvaan tai taulukkoon

Jos kuva tai taulukko on lainattu toisesta julkaisusta merkitään kuvatekstin yhteyteen kirjallisuusviite. Lisäksi jos alkuperäiskuvaa on muutettu, siitä tehdään merkintä kuvatekstiin. Valokuvissa tulee mainita aina kuvaajan nimi sekä kuvaamisen ajankohta.

Kuvat on suhteellisen helppo siirtää tekstiin suoraa, mutta väri- ja valokuvien tulostamiseen tarvitaan väritulostin. Yleisempää onkin siirtää väri- ja valokuvat tekstiin kopioimalla, jolloin yliopiston monistuskeskus tarjoaa palveluksiaan värikopioiden tekemisessä myös opiskelijoille.
 

4.4 Kaavat

Tutkielmassa esiintyvät matemaattiset kaavat (yhtälöt) esitetään yleensä omilla riveillään sopivalla tavalla sisennettynä. Siten niiden tarkastelu on lukijalle helpompaa. Jos kaava joudutaan jakamaan usealle riville, niin matemaattista toimenpidettä ilmaiseva merkki (+, -, =) tulee jatkorivin alkuun. Kaavoissa esiintyvät symbolit selitetään kaavan yhteydessä tai siihen liittyvässä tekstiosassa välittömästi ennen kaavaa tai sen jälkeen. Symbolit voivat olla selitetty symboliluettelossa, mutta siitä huolimatta ne on selitettävä myös tekstissä, kun ne esiintyvät siellä ensimmäistä kertaa. Kaavat numeroidaan jotta niihin on myöhemmin helppo viitata. Numerointi tehdään sulkeisiin kaavan kohdalle palstan oikean reunan tuntumaan. Numerointi voi olla kappalekohtainen (1.1, 1.2......2.1, 2.2 ...), jos kaavoja on tekstissä paljon tai tutkielman sisältö selkeyden vuoksi muutoin niin vaatii.
 

4.5 Tekstiviitteet

Tekstiviitteiden tarkoituksena on antaa lähteestä riittävästi tietoja, jotta se löytyy lähteistä, ja että se edelleen tarvittaessa voidaan hankkia. Viite on merkittävä sekä suoran lainauksen että referoidun lainauksen yhteyteen. Viitteet tai viitenumerot sijoitetaan tekstiin.

Tekstissä viitataan lähteeseen nimellä ja vuosiluvulla (ns. nimi-vuosi -järjestelmä eli Harwardin järjestelmä). Viitteet merkitään kaarisulkeisiin. Jos lähdeteosta referoidaan vain yhdessä virkkeessä, viite sijoitetaan kyseisen virkkeen sisään. Piste tulee vasta sulkumerkin jälkeen, esim.

'Ohjelma optimoi tulkintaparametreja pienimmän neliösumman menetelmällä käyttäen hyväksi hyperparabelisovitusta (Lakanen, 1975).'

Pelkkä vuosiluku suluissa riittää, jos tekijä ilmoitetaan tekstissä sitä ennen, esim.

'Luotausmallikäyrät laskettiin yksiulotteisten kerrosmallien perusteella Kunetzin (1972) ja Porstendorferin (1975) esittämien kaavojen mukaisesti ohjelmalla, jonka on konstruoinut Raimo Pelkonen (1977).'

Jos lähdeteoksen tietoja on käytetty useassa virkkeessä, viimeinen virke lopetetaan pisteeseen ja viittaus tulee itsenäiseksi lauseeksi sulkeiden sisään, esim.

'Staattisen kentän tapauksessa -- , joten integraaliyhtälö tarvitsee ratkaista vain kappaleen rajapinnan suhteen. Tällöin yhtälön (30) oikealle puolelle jää jäljelle vain pintavaraustermi. (Eskola, 1975)'

Jos viitattavalla teoksella on enemmän kuin kaksi tekijää, riittää ensimmäinen tekijä ja merkintä et al. ( et alii = and others) esim. (Lee et al., 1981), tällöin on kuitenkin muistettava merkitä lähteisiin täydellisenä kaikki tekijät. Kahden tekijän väliin tulee &-merkki, esim. (Bathe & Wilson, 1976). Jos samanaikaisesti viitataan useaan eri lähteeseen, merkitään viitteiden väliin puolipiste(et) ja lähteet luetellaan aikajärjestyksessä, esim. (Bathe & Wilson, 1976; Lee et al., 1981). Jos sama tekijä on julkaissut samana vuonna useita eri teoksia, joihin viitataan, ne erotetaan toisistaan merkitsemällä julkaisuvuoden jälkeen pienaakkonen (a, b, c, jne..), esim. (Eloranta, 1986b). Jos julkaisun tekijä ei käy ilmi teoksesta viitataan esim. seuraavasti: (Anonymous, 1987).

Suora lainaus (sitaatti) liitetään tekstiin lainausmerkeissä. Pitkiä sitaatteja on syytä välttää, ja on pidettävä huoli siitä että asiayhteys säilyy oikeana. Jos lainattava teksti on eri kielellä kuin oma tutkielma, kääntäminen on suositeltavaa. Tällöin on selvästi ilmaistava sitaatin yhteydessä että kyseessä on käännös ja mainittava kääntäjän nimi. Jos sitaatista jätetään osia pois, merkitään niiden tilalle kaksi ajatusviivaa. Esimerkki sitaatista:

'Tasavirta- ja indusoidun polarisaation mittausten mallinnusmenetelmistä, on todettu mm. seuraavasti: “ Numeeriset menetelmät soveltuvat parhaiten tasavirta- ja indsoidun polarisaation mittausten mallinnukseen. Niistä differentiaaliyhtälömenetelmät soveltuvat poikkileikkaukseltaan monimutkaisten kaksiulotteisten rakenteiden mallinnukseen. -- Tehokas kolmiulotteinen mallinnus vaatii integraaliyhtälö- tai hybridimenetelmien käyttöä.”(Heikkinen, 1990.)'

Hyvään tieteellisen käytäntöön kuuluu aina etsiä käsiinsä alkuperäinen lähde. Jos tämä ei onnistu, silloin on selvästi merkittävä lähdeviittaukseen, että viittaus on toisenvarainen.

(Gauss, 1839, cit. Barraclough, 1989).

Toinen vaihtoehto tällaisessa tilanteessa on kirjoittaa viittaus auki.

Barraclough (1989) toteaa, että jo Gauss (1839)...

Lähdeviittauksen pääsanan, siis sanan, jolla se löytyy lähdeluettelosta, muodostaa aina ensimmäinen kirjoittaja. Jos tällaista ei selvästi löydy, pääsanan muodostaa julkaisun otsikko (nimi), ja julkaisu aakkostetaan sen mukaan. Tällöin viittaus tekstissä tapahtuu otsikon mukaan. Pitkä otsikko kannattaa lyhentää, kunhan viite yksilöi teoksen lähdeluettelossa.

(Suomen Kartasto, 1999; Suomen tilastollinen..., 2000).

Jos lähteestä ei löydy lainkaan painovuotta, niin siihen viitataan kuten muihinkin lähteisiin, mutta vuosiluvun tilalle merkitään s.a. (sine anno eli ilman vuotta).

(Mittausohjeita s.a.).

Elektronisiin lähteisiin, esimerkiksi WWW-sivut Internetissä, viitataan tekstissä kuten mihin tahansa muuhunkin lähteeseen. Lähdekritiikin osuus kuitenkin entisestään korostuu elektronisiin lähteisiin viitattaessa. Lähdeviitteiden oikeellisuushan on olennainen osa mitä tahansa opinnäytettä tai tieteellistä julkaisua.

Julkaisemattomat lähteet voidaan sisällyttää samaan lähdeluetteloon julkaistujen kanssa, kunhan sulkeissa mainitaan lähteen luonne, esim. (Julkaisematon raportti). Suulliseen tai kirjeitse saatuun viitteeseen merkitään tiedon antajan arvo (asema), nimi, toimipaikka ja tiedonannon ajankohta, esim. (Prof. M. Porkka, Oulun yliopisto, kirjeessä 18.7.1981). Suullisia lähteitä tulee välttää.
 

4.6 Lähteiden laatiminen

Lähteet sisältää bibliografiset tiedot tekstissä mainituista teoksista. Luetteloon merkitään kaikki ne lähteet, joihin tekstissä on viitattu - ja vain ne lähteet, joihin on viitattu. Bibliografiset tiedot poimitaan ensisijaisesti julkaisun nimiölehdeltä tai kuvailusivulta. Lähteisiin otetaan tiedot siinä muodossa kuin ne on esitetty julkaisussa. Jos alkuperäisessä lähteessä on esim. kirjoitusvirhe, se toistetaan, sillä lähde tallennetaan virheellisessä muodossa myös kirjallisuustietokantoihin. Jos julkaisulla on kaksi tekijää, ne erotetaan toisistaan &-merkillä. Jos tekijöitä on kolme tai enemmän kaksi viimeistä erotetaan toisistaan &-merkillä ja muut pilkulla.

Lähteet luetellaan aakkosjärjestyksessä tekijän sukunimen mukaisesti. Jos teoksella ei ole tekijää, se sijoitetaan luetteloon (Anonymous, vuosiluku) mukaan. Jos samalla tekijällä on sekä yksin että muiden kanssa yhdessä tehtyjä töitä, merkitään luetteloon ensin yksin tehdyt työt aikajärjestyksessä ja sen jälkeen muiden kanssa tehdyt työt aikajärjestyksessä. Jos samalla tekijällä on samana vuonna useita julkaisuja, merkitään ensimmäisen julkaisun vuosiluvun perään a, toisen b jne.

Julkaisun sivunumerot ilmoitetaan julkaisun kielisellä lyhenteellä ja numeroilla, tai merkitään pelkillä numeroilla. Tärkeätä on olla merkinnöissä johdonmukainen. Voidaan käyttää lyhenteitä seuraavasti:

suomi: s. =sivu(t), sivu(i)lla, sivua
englanti: p. = page, pp. = pages

Seuraavassa on esitetty erilaisten lähdeteosten merkitseminen lähteisiin.

Kirjat merkitään luetteloon seuraavasti: tekijä(t),toimittajat / julkaisuvuosi / otsikko / (painos) / julkaisija ja julkaisupaikka / sivumäärä.

Peltoniemi, M., 1988. Maa- ja kallioperän geofysikaaliset tutkimusmenetelmät. Otakustantamo, Espoo, 411 s.

Kokoomateokset: tekijä(t) / julkaisuvuosi / otsikko / koko teoksen toimittaja(t) / koko teoksen nimi / (painos) / (julkaisupaikka ja) julkaisija / sivut, joilla kirjoitus on.

Berkovsky, A. N. & Platunova, A. P., 1987. Dyke swarms of the east European craton: aeromagnetic and geological evidence. In: Halls, H. C. & Fahrig, W. F. (eds). Mafic dyke swarms. Geol. Ass. Can. Spec. Paper 34: 373-377.

Kausi- ja sarjajulkaisut, raportit: tekijä(t) / julkaisuvuosi / otsikko / (julkaisupaikka ja julkaisija) / sarjanimike, volyymi ja raporttikoodi (jos on) / sivumäärä tai -numerot.

Vozoff, K., 1960. Numerical resistivity interpretation: general inhomogeneity. Geophysics 25, 1184-1194.

Eskola, L., 1975. A method for calculating galvanic effects in an inhomogeneous environment. Geological Survey of Finland, Report of Investigation n:o 9, 23 pp.

Kokousesitelmät kokousjulkaisuissa: tekijä(t) / julkaisuvuosi / esitelmän nimi / (toimittajat) / kokouksen nimi, paikka ja aika / julkaisija tai kokouksen järjestäjä / sivunumerot.

Pernu, T., 1983. Pienoismallikokeita gradientti- AMN -järjestelmällä. Teoksessa: Kananen, H. ja Yliniemi, J. (toim.) XI Geofysiikan päivät Oulussa 10.-11.5.1983. Geofysiikan Seura, 73 - 77.

Lehtiartikkelit:
tekijä(t) / julkaisuvuosi / otsikko / lehden nimi / volyymin numero / lehden numero / sivunumerot.

Hjelt, S.-E., 1995. Sounding of the lithosphere. CSC News, vol. 7, No 2., 8-11.

Tilastot:

Suomen tilastollinen vuosikirja 1984, 1987. Tilastokeskus, Helsinki, 521 s.

Maatalous 1983, 1985. Suomen virallinen tilasto XXXIX. Tilastokeskus, Helsinki.

Huomaa, että tilastovuosi on yleensä eri kuin painovuosi.

Kartat:

Peruskartta 1:20 000, lehti 213404 Lammi, 1984. Maanmittaushallitus, Helsinki.

Pitäjänkartta 1:20 000, lehti 677/255 Lammi, 1937. Maanmittaushallitus, Helsinki.

Suomen geologinen kartta 1:100 000. Maaperä, lehti 2134 Lammi, 1986. Geologian tutkimuskeskus & Maanmittaushallitus, Helsinki.

Kartan selitykset:

Lehtijärvi, M., 1964. Kallioperäkartan selitysosa. Suomen geologinen kartta, lehti 3111 Lahti 1:100 000. Geologinen tutkimuslaitos, Espoo.

Tietokoneohjelmakirjastot:

SYSTAT, 1992. SYSTAT: Statistics v. 5. 2. laitos. Systat, Evanston, I.L.

Kuten tavanomaisistakin julkaisuista laadituista lähdeviitteistä myös elektronisten julkaisujen viitteistä tulee käydä yksiselitteisesti ilmi, mistä lähdeaineistosta on kysymys. Jos lähteen päivitys(muutos)aika käy ilmi, niin se on laitettava lähdeviitteeseen. Samoin ilmoitetaan aina päivämäärä, jolloin lähde on luettu (viitattu). Jos elektronisen lähteen tekijä(t) ei selviä, niin viittaus tehdään kuten muissakin lähteissä otsikkoa (nimeä) käyttäen. Julkaisutyyppi, esimerkiksi WWW-dokumentti, PDF-dokumentti, CD-ROM, ZIP-levyke jne., on syytä ilmoittaa, jotta lukija osaisi ja voisi valita sopivan tavan (ohjelman) tutustua ko. lähteeseen. Elektronisiin lähteisiin tutustuminen vaatii mahdollisuutta käyttää tietokonetta. Huomautusosassa voidaan tarvittaessa antaa tietoja esim. käyttöjärjestelmästä, tarvittavista laiteresursseista, dokumentin koosta jne.

Elektroninen lähde: tekijä(t) / julkaisuvuosi/ [Päivitetty (Updated):pp.kk.vvvv]/ otsikko(nimi)/ [julkaisutyyppi] / julkaisija ja julkaisupaikka / [Viitattu: pp.kk.vvvv]/ URL-osoite: <http://...> / huomautusosa

Lehtonen, K., 1997. Päivitetty 20.3.1998 Internet-lähteisiin viittaaminen. [WWW-dokumentti]. [Viitattu 27.3.2000]. <http://www.hit.fi/~lehtonen/intlviit.html>

Löytönen, M., 2000. Ohjeita lähdeviittauksen tekemiseen. [elektroninen tiedotuslehti]. WEB.doc. 1994- Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen tiedotuslehti, 2/2000 - 31.8.2000. [Viitattu 23.4.2001]. <http://www.helsinki.fi/ml/maant/web/webdoc16.html>. ISSN 1237-7341.

Turvetutkimus, 1998. [WWW-dokumentti]. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. [Viitattu 23.4.2001]. <http://www.gsf.fi/domestic/turve.htm>

Kaikkonen, P., 1998. Päivitetty 4.4.2001. Sähkömagneettisten kenttien mallintaminen. [GIF-kuva]. [Viitattu 27.4.2001]. <http://physics.oulu.fi/geofysiikka/~pjk/smkm.gif>.

Suomi-Unkari Seura, s.a. Unkarin historian tärkeät vuosiluvut. [WWW-dokumentti]. Tampereen yliopisto. [Viitattu 30.1.1997]. <http://www.uta.fi/unkari1100/histo.html>.

Hyvinvointivaltion kriisi, 1996. [CD-ROM]. CD-Facta 96. WSOY.

Heinisuo, R. & Ekholm, K., 1997. Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopiston kirjasto, Jyväskylä. Jyväskylän yliopiston julkaisuja n:o 40, 47 s. Lisätietoja saatavissa: http://www.jyu.fi/library/julkaisut/elvi/mainos.html

Lähdeluettelon laatimisessa on oltava tarkka ja huolellinen. Huolimattomasti ja epäjohdonmukaisesti laadittu lähdeluettelo antaa huonon kuvan kirjoittajasta. Pahimmassa tapauksessa lukija ei löydä lähdeluetteloon merkittyä lähdettä luettelossa olevien virheiden vuoksi. Lähdeluettelon lukemista helpottaa, jos se taitetaan riippuvalla sisennyksellä, ts. yksittäisen lähdemerkinnän ensimmäinen rivi aloitetaan vasemmasta marginaalista ja kaikki muut rivit sisennetään esim. 0,5-1 cm. Tällöin voidaan käyttää normaalia kirjasintyyppiä koko lähdeluettelossa, eikä ole tarpeen jättää tyhjää riviä lähteiden välille eikä vahventaa tekijää tai lähteen tunnistesanaa. Teknisten syiden vuoksi tämän oppaan lähdeluettelo (kirjallisuus) on kuitenkin laadittu tästä ohjeesta poikkeavasti.

5. TUTKIELMAN ARVOSTELU

Pro gradut arvostellaan ja tämä arvosana jää näkyviin myös tutkintotodistukseen. Pro gradu -tutkielman tarkastajat (2 kpl) määrää tiedekunnan dekaani oppiaineen professorin esityksestä. Tutkielman arvostelee ja hyväksyy oppiaineen laitosneuvosto tarkastajien esityksestä. Tutkielmat arvostellaan asteikolla approbatur, lubenter approbatur, non sine laude approbatur, cum laude approbatur, magna cum laude approbarur, eximia cum laude approbatur ja laudatur. Tutkielmasta siis voidaan antaa seitsemän erilaista arvosanaa. Kahdeksantena mahdollisuutena on työn hylkääminen, improbatur. Tekijällä on 14 päivän valitusoikeus tutkielman arvostelusta.

Ennen työn jättämistä tarkastajille olisi opiskelijan yhdessä työn ohjaajan (tai ohjaajien) kanssa huolehdittava siitä että, työ on lopullisessa kunnossa. Pieniä korjauksia on vielä mahdollista (ja joskus suotavaa) tehdä tarkastuksen jälkeenkin jos tarkastajat korjauksia vaativat. Tämän vuoksi onkin syytä sidotuttaa työ vasta tarkastajien lausuntokierroksen jälkeen, ennen laitosneuvoston hyväksymistä.

Arvostelun yhtenäisyyteen on pyritty käyttämällä tarkastajien lausuntoon yhtenäistä arviointilomaketta. Oulun yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan arviointilomakkeella arvioidaan aiheen tuntemus, tutkimusaineisto, tutkimustulokset ja yleinen esitystapa asteikolla 1 - 5, sekä annetaan tutkielmasta sanallinen arvio. Opiskelija saa arviointilomakkeesta yleiskuvan tutkielmansa arvioinnista; mitkä asiat ovat tutkielmassa kunnossa ja missä olisi ollut parantamisen varaa. Näin arvostelu saa osaksi myös pedagogisen luonteen, joka sillä pitää myös ollakin. Laitokset saavat käyttää arvostelussa myös itselaadittuja lomakkeita, jos niin haluavat. Geotieteiden laitoksella ei ainakaan vielä ole omaa lomakemallia laadittu, vaan käytetään koko tiedekunnalle laadittua lomaketta.

Sekä LuK- että pro gradu -tutkielman jälkeen opiskelijan on myös kirjoitettava tutkielman aihepiiriin liittyvä suomen- tai ruotsinkielinen kypsyysnäyte, jonka tulee täydellisen kielitaidon lisäksi osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman aiheeseen. LuK-tutkinnon suorittamisen yhteydessä hyväksyttyä kypsyysnäytettä ei kuitenkaan tarvitse uusia samalla kielellä suoritetun maisterin tutkinnon yhteydessä.

Tarkastajien tulee esittää pro gradun arvostelu ja kypsyysnäytteen hyväksyminen laitosneuvostolle hyvissä ajoin ennen laitosneuvoston kokoontumista, vähintään viikko ennen kokouspäivää. Laitosneuvoston kokoukset pyritään järjestämään kerran kuukaudessa, mutta viiveitä voi aiheutua kenttäkauden (toukokuu-syyskuu) aikana. Opiskelijan tulisi varata tutkielmansa hyvaksymisprosessille aikaa noin yksi kuukausi.

6. MUITA OHJEITA

6.1 Sidontakappaleiden ja tiivistelmien määrä

Pro gradu -tutkielmaa toimitetaan laitoksen toimistoon arvostelua ja arkistointia varten seuraavasti:

1 kpl irtolehtipainos (“alkuperäinen”) + tiivistelmä LuTK:n arkistoitavaksi
1 kpl sidottu painos, joka laitosneuvoston hyväksymisen ja arvostelun jälkeen siirretään kirjastoon.

Tutkielman tiivistelmiä toimitetaan laitokselle 2 kappaletta lähetettäväksi edelleen Geologi -lehteen ja Vuoriteollisuus -lehteen.

Lisäksi toimitetaan geofysiikan tutkielmista laitokselle 1 sidottu painos TKK:lle lähetettäväksi (osasto maksaa).

Hyvän tavan mukaista on toimittaa tutkielmasta omat kappaleet myös työn ohjaajille, tarkastajille sekä oppiaineen professorille (joka kylläkin usein on ohjaaja tai tarkastaja). Lisäksi mahdollinen yliopiston ulkopuolinen organisaatio työn rahoittajana tai muutoin tukijana on hyvä muistaa tutkielman kappaleita jaettaessa.

7. KIRJALLISUUTTA

Fogelberg, P. (toim.), 1985. Tutkimusviestinnän opas. Tutkimusten ja selvitysten laatiminen ja julkaiseminen. Valtion koulutuskeskuksen julkaisusarja A-6. Valtion painatuskeskus, Helsinki. 152 s.

Fogelberg, P., Herranen, M. & Sinikara, K. 1989. Tuumasta toimeen. tutkielman tekijän opas. Yliopistopaino, Helsinki.

Hakala, J. (toim.), 1995. Pro gradu, sen ohjaus ja sen vaihtoehdot. Opetusministeriön koulutus ja tiedepolitiikan linjan  julkaisusarja, no. 25. Opetusministeriön painatuskeskus, Helsinki, 67 s.

Heinisuo, R. & Ekholm, K., 1997. Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopiston kirjasto, Jyväskylä. Jyväskylän yliopiston julkaisuja n:o 40, 47 s. Lisätietoja saatavissa: http://www.jyu.fi/library/julkaisut/elvi/mainos.html

Lehtonen, K., 1997. Päivitetty 20.3.1998 Internet-lähteisiin viittaaminen. [WWW-dokumentti]. [Viitattu 27.3.2000]. <http://www.hit.fi/~lehtonen/intlviit.html>

Lieko, A., Lehikoinen, L., Laaksonen, K. & Kiuru, S., 1983. Ohjeita tutkielman kirjoittajille (6. painos). Gaudeamus, Helsinki. 60 s.

Linnankylä, P., Mattinen, E. ja Olkinuora, A., 1988. Prosessikirjoittamisen opas (1. painos). Otava, Keuruu. 153 s.

Löytönen, M., 2000. Ohjeita lähdeviittauksen tekemiseen. [elektroninen tiedotuslehti]. WEB.doc. 1994- Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen tiedotuslehti, 2/2000 - 31.8.2000. [Viitattu 23.4.2001]. <http://www.helsinki.fi/ml/maant/web/webdoc16.html>. ISSN 1237-7341

Maunu, K., Lähdesmäki-Mäkinen, L., Läksy, M.-L., Lämsä, A.-M., Manninen, E. & Säkkinen, A., 1994. Päättötyöopas. Oulun ammattikorkeakoulun jukaisuja, Oulun kaupungin painatuskeskus.

Niemelä, P., Lagerpetz, Kirsti, Lagerpetz, Kari & Näätänen R., 1991. Miten kirjoitan tieteellisen artikkelin. Tieteellinen kirjoittaminen ja kansainvälinen julkaiseminen. WSOY, Juva. 121 s.

Rautio, L. (toim.), 1994. Ohjeita kirjoittajille. Ohjeet Acta Universitatis Ouluensis -julkaisusarjaan aiottujen kirjoitusten laatijoille (4. uusittu painos). Oulun yliopisto, Monistus- ja kuvakeskus.

Tirronen, K., 1987. Teknisen kirjoituksen laatiminen. Suomen Teknillinen Seura STS r.y., Teknillisten tieteiden akatemia. Gummerus, Jyväskylä. 89 s.

Tirronen, K., Rautanen, T. & Ukskoski, L., 1998. Tutkijan julkaisuopas. VTT Tietopalvelu, Edita, Espoo. 96 s. + 32 s.

Uusitalo, H., 1991. Tiede, tutkimus ja tutkielma. Johdatus tutkielman maailmaan. WSOY, Juva. 121 s.

Viljanen, E., 1986. Tutkielman tekeminen. Otava. 141 s.

Väisänen, A. (toim.), 1987. Tieteestä tiedottaminen. Tutkimustiedotuksen ja tieteen yleistajuistamisen opas. Valtion painatuskeskus, Helsinki.